Ihan Helmi!

Onnelliset ihmiset asuvat lähellä luontoa. Halssilan asuinalue on rakennettu suojaisan metsän ja Jyväsjärven väliin jo 1600-luvulla. Alue on elänyt, kasvanut ja saanut vuosien saatossa kerroksia, mutta yhä edelleen sen sijainti Jyväskylän kartalla on vertaansa vailla. Palvelut, koulut ja kaupat ovat soluttautuneet Halssilan ympärille ja sen uumeniin.

Sepän kauppakeskus on vain reilun kilometrin päässä ja keskustaan Halssilasta kävelee reippaassa vartissa. Hiihtoladut ja lenkkipolut alkavat Halssilassa lähes aina kotiovelta ja Jyväsjärven rantaan Rantaraitille voi oikaista kätevästi kävelysillan yli. Alueen omaleimainen tunnelma on historiaa ja nykypäivää, kätevästi toisiinsa kietoutuneena. Halssilanhelmi ja sen rakennettu ympäristö tulevat sulautumaan luontevaksi osaksi Vaajakoskentien ympäröivää yleisilmettä. Talon suunnittelussa on nerokkaasti huomioitu Jyväsjärvelle avautuvat maisemat, asukkaiden arkiset tarpeet ja elämänlaatua nostavat pienet yksityiskohdat. Kerrostalon yhteyteen myöhemmin rakentuva päiväkoti ja lähikauppa korostavat Halssilan alueen lämminhenkistä kyläyhteisöä. Alakerrassa voi maadoittua kulkemaan kapeita metsäpolkuja, mutta yläkerrasta ihailla koko kaupungin yli avautuvia hulppeita maisemia.

Talosta löytyy koteja 49 m2 kaksioista aina 106 m2 monikäyttöisiin koteihin. Helppokäyttöiset pohjaratkaisut jättävät tilaa asukkaan omille ajatuksille ja laadukas rakentaminen antaa raamit tasokkaalle elämiselle. Arki rakentuu kauniiden maisemien, toimivien yhteyksien ja kestävien ratkaisuiden ympärille. Asunto Oy Halssilanhelmi on kuin sen ympäristökin; kerroksellinen, kaunis ja sopivasti suojassa muulta maailmalta.

Halssilanhelmestä ja sen asukkaista tulee osa kulttuurihistoriallisen alueen tarinaa. Halssila oli alun perin työläislähiö ja on kasvanut vuosien saatossa yhdeksi Jyväskylän
halutuimmista asuinalueista.

Hyvä suunnittelu ottaa huomioon arjen tarpeet, ympäröivän maailman ja sen mahdollisuudet, sekä tuo elämään lisää laatua pienillä yksityiskohdilla. Halssilanhelmi on uudiskohdekokonaisuus, jonka yhteyteen valmistuu myös lähikauppa ja päiväkoti. Rakennustöiden suunniteltu aloitus on keväällä 2025.

Recent Posts

Start typing and press Enter to search