Miksi uudiskohde on hyvä vaihtoehto omaksi kodiksi?

Uusien asuntojen suunnittelussa uudet asumisen trendit näkyvät mm. laadun ja energiatehokkuuden korostumisena, asiakkaat arvostavat moderneja ratkaisuita. Vahvistuvina trendeinä korostuvat myös sähköautojen latauspisteet, isommat parvekkeet lasiliukuovineen ja isoine ikkunoineen.

Korona-aika ei ole välttämättä kasvattanut uudistuotannossa lisäneliöiden tarpeita, enemmän kiinnitetään huomiota pohjaratkaisun muunneltavuuteen ja kalustamisen joustavuuteen etätyöt huomioon ottaen.

Jyväskylässä ei ole laajoja aluerakennushankkeita, vaan enemmän toteutetaan alueellisia täydennysrakennuskohteita. Jyvässeudun ostaja arvostaa luontoa ja vesistön läheisyyttä verrattuna Etelä-Suomen kasvukeskusten ostamisen kriteereitä.

Uuden asunnon ostajalla on käytössään laajat muutostyömahdollisuudet, minkä johdosta ostaja saa mieleisen oman näköisen kodin. Uuden asunnon maksaminen on joustavaa ja se etenee rakentamisen aikataulun mukaisesti. Mahdollinen taloyhtiön lainakin käsitellään vasta kun talo on muuttovalmis.

ota yhteyttä!

Asiakkaiden ykkösvalinta asunnon myynnin kumppaniksi

Suomen luotettavin

Paras paikallisen markkinan tuntemus

Asiantuntevin palvelu

Paras hintalaatu-suhde

Aktiivisin yhteydenpito asiakkaisiin

Laadukkain ja kiinnostavin mainonta

(Taloustutkimus 2021)

Valitse Suomen luotetuin

Tutkimuksen mukaan tärkeimmät tekijät välittäjän valinnassa ovat luotettavuus, asiantunteva palvelu ja paikallisen markkinan tuntemus. Sijoituimme Ykköseksi kaikissa näissä kategorioissa Taloustutkimuksen tutkimuksessa (2021). OP Koti on asiakkaiden selvä ykkösvalinta asunnon ja kesämökin myynnin kumppaniksi.

Kaupungin parhaat välittäjät

OP Kodin tutut aktiiviset välittäjät tekevät eniten kauppaa alueellaan. Tutkitusti aktiivisin yhteydenpito, ammattitaito ja koko joukkueen yhteispeli auttavat asiakastamme parhaalla tavalla. Lähes kaikilla välittäjillämme on LKV-tutkinto. Olemme rakentaneet asiakkaitamme varten Suomen viihtyisimmät toimitilat kävelykadun äärelle. Tervetuloa kotiin!

Laadukkaimmat stailauspalvelut

Asunnon ensivaikutelma ratkaisee asuntokaupassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. OP Koti Keski-Suomi toi asuntokauppaan ensimmäisenä laadukkaat Sisustuspalvelut ja Suomen suosituin Tunnin stailaus lisäpalveluineen tarjoavat OP Kodin asiakkaille laatua. Tunnin stailaus täytti juuri 10-vuotta. Lämmin kiitos asiakkaillemme!

Paras näkyvyys kodillesi

OP Koti tarjoaa kattavan näkyvyyden perinteisissä kanavissa kuten useissa nettiportaaleissa ja printissä. Olemme alueemme aktiivisin välittäjä somessa ja innovatiiviset ja erottuvat lisäkampanjat tehostavat asuntosi myyntiä entisestään. OP Kodin mainonta on laadukkainta ja kiinnostavinta ja OP Koti tarjoaa informatiivisimmat valokuvat (taloustutkimus 2021).

Hyödylliset myynnin tukipalvelut

OP Koti Keski-Suomella on erittäin ammattimaiset kumppanit auttamassa juuri sinun kotisi myynnin onnistumisessa. Suomen parhaat sisustussuunnittelijat, ammattivalokuvaaja ja taitava some-reportteri varmistavat, että tarjoamme asuntosi parhaat puolet. OP Kodin uudessa viihtyisässä asuntomyymälässä järjestetään runsaasti erillaisia asumisen tapahtumia. Tervetuloa mukaan!

Hyödynnä OP Bonuksia

Teemme hyvää yhteistyötä omistajapankkimme eli OP Keski-Suomen kanssa. Tiesithän, että voit hyödyntää kertyneitä OP bonuksia välityspalkkioiden maksamiseen, myös vuokranvälityspalkkioiden ja arviointipalkkioiden osalta.

Varaa maksuton arviokäynti

Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Start typing and press Enter to search